Hertta peli

Sisällysluettelo

Hertta peli

Hertta on klassinen neljän hengen korttipeli, jossa pelaajat kisaavat siitä, kuka saa pelin loputtua vähiten pisteitä. Peli on saanut nimensä herttakorteista, jotka tuovat pelaajille pisteitä. Hertta peli on eräänlainen tikkipeli, mutta toisin kuin perinteisissä tikkipeleissä, tässä pelissä pelaajat pyrkivät välttämään pistekorttien ottamista. Peliä voidaan pelata perinteisellä 52 kortin korttipakalla, ja se sopii hyvin niin ystävien kanssa vietettäviin peli-iltoihin kuin tietokoneella tai puhelimella pelattavaksi.

Hertta peli säännöt ja ohjeet

Hertta peli on säännöiltään melko yksinkertainen, vaikka sen voittamiseen vaaditaan myös jonkin verran strategiaa samoin kuin esimerkiksi rulettiin. Jos ruletti kiinnostaa, lue täältä miten pelata rulettia. Kaikkein helpoimmasta korttipelistä Hertassa ei ole kyse, mutta ei huolta, sillä pääset kyllä pelin kulkuun mukaan pienen harjoittelun jälkeen.

Pelin alussa tulee tehdä hieman erilaiset alkuvalmistelut kuin monessa muussa korttipelissä. Alussa jakaja jakaa jokaiselle pelaajalle 13 korttia. Tämän jälkeen jokainen pelaaja valitsee kädestään kolme korttia, jotka hän antaa vasemmalla puolella istuvalle pelaajalle. Sen jälkeen annetaan kolme korttia oikealla puolella istuvalle pelaajalle, ja lopuksi vielä kolme korttia edessä istuvalle pelaajalle. Tämän jälkeen Hertta korttipeli on valmis alkamaan.

Mikä on Hertan tavoite ja miten peli etenee?

Hertta korttipelin tavoitteena on kerätä mahdollisimman vähän pisteitä. Se johtuu siitä, että vähiten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa pelin. Pisteitä pelissä saa ainoastaan pistekorteista, jotka ovat kaikki herttakortit sekä patarouva.

Pelin kulku on seuraavanlainen:

  1. Se pelaaja, jolla on kädessään ristikakkonen, saa aloittaa pelin.

  2. Pelaaja lyö ristikakkosen pöytään ja vuoro siirtyy seuraavalle oikealta vasemmalle.

  3. Kukin pelaaja pyrkii lyömään pöytään samaa maata kuin kierroksen ensimmäinen kortti on. Mikäli samaa maata ei ole, saa pelata jonkin muun kortin. Ensimmäisen kierroksen aikana ei kuitenkaan saa pelata pistekortteja.

  4. Kierroksen jälkeen katsotaan, kuka voittaa tikin. Sen voittaa pelaaja, joka pelaa pöytään kierroksen suurimman kortin. Hän saa nostaa kaikki pelatut kortit eteensä pöydälle kuvapuoli alaspäin.

  5. Aloitetaan seuraava kierros.

  6. Kun kaikki kortit on pelattu, lasketaan pisteet.

  7. Peli jatkuu samalla tavalla, kunnes joku pelaajista saa 100 pistettä täyteen. Tällöin peli päättyy ja voittaja on se, joka saa vähiten pisteitä.

Hertta peli

Hertta peli vaatii enemmän taitoa kuin tuuria

Hertassa voittamiseen tarvitaan jonkin verran taitoa, sillä pelaajan tulee pelata omat korttinsa taktisesti, jotta hän ei joudu nostamaan pistekortteja itselleen. On hyvä miettiä, mitä kortteja kannattaa säästää pelin loppupuolelle ja milloin kannattaa yrittää päästä eroon omista vahvoista korteista, jotka saattavat pakottaa ottamaan pisteitä. Olisi hyvä myös seurata tarkasti, mitkä kortit on jo pelattu, jotta osaa tehdä parempia päätöksiä omien korttien pelaamisesta.

Parhaat strategiat

Kuinka Hertan sitten voittaa helpoiten? Tässä on muutama hyvä strategia käyttöösi:

  1. Yritä päästä eroon suuremmista korteistasi niin pian kuin mahdollista, jotta et joudu ottamaan pistekortteja itsellesi.

  2. Kun alussa vaihdetaan kortteja vastustajien kanssa, kannattaa antaa pois kaikkein huonoimmat kortit, kuten patarouva.

  3. Jos saat käteesi liian paljon pistekortteja, kannattaa miettiä, voisitko kerätä ne kaikki itsellesi.

Hertta peli

Miten pisteet lasketaan ja milloin peli päättyy?

Peli päättyy, jos joku pelaajista saa 100 pistettä täyteen. Tällöin hän häviää ja voittaja on se, joka keräsi vähiten pisteitä.

Pisteet lasketaan seuraavalla tavalla:

  • Herttakortti = 1 piste

  • Patarouva = 13 pistettä

  • Kaikki pistekortit = 0 pistettä kortit keränneelle pelaajalle, muille pelaajille 26 pistettä

Hertta kahdelle pelaajalle

Kahden pelaajan Herttaa pelataan samalla tavalla kuin neljän pelaajan peliä. Ainoa ero on se, että yli jäävät kortit laitetaan pöydälle nostopakaksi. Tämän jälkeen molemmat pelaajat nostavat aina yhden kortin nostopakasta pelatun tilalle niin kauan, kun nostopakkaa on jäljellä.

Hertasta erilaisia versioita

Herttaa pelataan yleensä monilla eri versioilla, sillä pelaajilla on yleensä oma käsityksensä siitä, miten sitä tulisi pelata. Listasimme tähän alle yleisimmät Hertta pelin versiot:

  • Kortteja vaihdetaan ainoastaan vasemmalla puolella istuvan pelaajan kanssa.

  • Pelaajat eivät vaihda kortteja alussa.

  • Hertta 10, J, Q ja K antavat kukin kaksi pistettä ja hertta ässä kolme pistettä.

  • Myös jotkin padat ovat pistekortteja. Tällöin pataässä tuo neljä pistettä, patakuningas kuusi ja patarouva kahdeksan.

  • Jos pelaaja saa kaikki pistekortit, hän saa vähentää itseltään 26 pistettä, eikä muille anneta pisteitä.

  • Jokainen hertta antaa pisteitä silmälukunsa verran ja patarouva antaa 60 pistettä.

Voiko Herttaa pelata rahasta?

Monet suositut korttipelit löytyvät nykyään nettikasinoiden pelivalikoimista, mutta valitettavasti Hertta peli ei ole vielä löytänyt tietään sinne. Netissä sinulla ei siis ole mahdollista pelata Herttaa rahasta, mutta halutessasi voit itse järjestää leikkimielisen pelin ystäviesi kanssa. Säännöistä kannattaa kuitenkin sopia tarkasti, jotta kaikki peliin osallistuvat ymmärtävät ne.

Hertta peli verkossa

Moni tuntee Hertta korttipelin juurikin tietokonepelinä, sillä se oli yksi ensimmäisistä Windowsille kehitetyistä korttipeleistä. Kyseistä versiota voi pelata omalla Windows-tietokoneella täysin ilmaiseksi. Lisäksi löydät sen monelta netin pelisivustolta ilmaispelinä. Sinulla ei siis tarvitse olla pelikaveria lähettyvilläsi, sillä voit pelata sitä netissä joko konetta vastaan tai muita pelaajia vastaan reaaliajassa. Netistä saatat löytää myös turnauksia, joissa pääset ottamaan mittaa muista pelaajista.

Hertta korttipeli löytyy myös monista pelisovelluksista, jotka voi ladata omalle mobiililaitteelle. Ne ovat erityisen hyödyllisiä silloin, jos pelaa peliä paljon. Sovelluksen saa nimittäin avattua muutamalla näpäytyksellä, ja ne yleensä tallentavat omat ennätykset ja pelikerrat yhteen paikkaan. Näin pääset seuraamaan omaa edistystäsi, jos haluat pelata tavoitteellisesti ja tavoitella esimerkiksi uutta ennätystä.

Verkossa pelaaminen on myös hyvä tapa opetella pelin sääntöjä, hioa omaa strategiaa ja testata erilaisia pelityylejä. Sen jälkeen olet valmis pelaamaan myös muita pelaajia vastaan.