Pasianssi on yksi tunnetuimmista korttipeleistä, jota pelataan yleensä yksin. Sen suosio perustuu yksinkertaisiin sääntöihin ja haastavuuteen, joka vaihtelee pelimuodosta toiseen. Peliä voidaan pelata perinteisillä pelikorteilla tai tietokoneella, ja sen monet versiot ovat vuosien varrella vakiinnuttaneet asemansa suosikkina niin kotioloissa kuin työpaikkojen kahvitauoillakin.
Pasianssin viehätys piilee myös siinä, että se sopii erittäin monenlaisille pelaajille. Koska se on yksinpeli, sitä voi ratkoa rauhalliseen tahtiin ja huolella harkiten mutta myös nopein päätöksin. Nykyisin peliä voi perinteisen korttipakan lisäksi pelata älypuhelimella, tabletilla ja tietokoneella. Se onkin onnistunut säilyttämään asemansa sukupolvelta toiselle, sillä se mielletään usein luotettavaksi tavaksi rentoutua tai haastaa itseään ilman toisen pelaajan läsnäoloa.
Kyseessä on korttipelien ryhmä, jossa tavoitteena on järjestellä kortit tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Usein pelaaja pyrkii kokoamaan korttipinoja maittain tai arvojärjestyksessä, mutta riippuen pelimuodosta myös muita asetelmia voi syntyä. Se, mikä tekee pelistä kiehtovan, on sen vaihteleva vaikeusaste, sillä osa peleistä voidaan ratkaista suhteellisen suurella todennäköisyydellä, kun taas toisten ratkaisu riippuu enemmän sattumasta.
Pasianssin juuret ulottuvat 1700-luvulle, ja pelin nimen arvellaan viittaavan kärsivällisyyteen (patience), mikä korostaa sen rauhallista ja pelaajaltaan pitkäjänteisyyttä vaativaa luonnetta. Erilaisia versioita tunnetaan kymmeniä, ja jo 1800-luvulla sitä pelattiin useissa maissa kirjallisten ohjeiden avulla. Pasianssi on paitsi hauskaa ajanvietettä myös erinomaista treeniä aivoille, jotka tarvitsevat vastapainoa arjen kiireelle ja stressille.
Pasianssin säännöt riippuvat pelattavasta versiosta, mutta niissä on yhteisiä piirteitä. Pelaajan on yleensä noudatettava tarkkaa järjestystä kortteja siirrellessään, eikä kortteja saa asettaa pelipöydälle sattumanvaraisesti. Tavallisimmin tavoitteena on järjestää kaikki kortit ässästä kuninkaaseen omille peruspinoilleen.
Peli alkaa, kun kortit jaetaan tiettyyn muotoon. Tämän jälkeen pelaaja tekee siirtoja sääntöjen sallimissa rajoissa ja pyrkii vapauttamaan kortteja, joita voidaan siirtää eteenpäin. Joissakin versioissa korttien jako määrittää suuresti sen, voiko peliä ratkaista. Esimerkiksi Klondikessa arviolta vain noin 20–30 % jaoista on voitettavissa.
Useimmissa versioissa kortit jaetaan pöydälle perusasetelmaan ja pelialueelle. Yleisimmässä jakotavassa kortit muodostavat useamman pinon, joiden päällimmäiset kortit käännetään auki. Tästä asetelmasta pelaaja aloittaa siirtojen tekemisen.
Korttien jako voi vaikuttaa dramaattisesti pelin kulkuun. Klondikessa seitsemän pinoa muodostaa perusasetelman, jossa ensimmäiseen pinoon laitetaan yksi kortti, toiseen kaksi ja niin edelleen. Näistä vain päällimmäinen kortti käännetään näkyviin.
Pelipöytä koostuu yleensä kolmesta osasta: pelialue, peruspakat ja varapakka. Pelialueella siirrellään kortteja sääntöjen mukaisesti, peruspakat keräävät kortteja ässästä kuninkaaseen asti, ja varapakka antaa lisäkortteja, jos muita siirtoja ei ole mahdollista tehdä.
Kortteja saa siirtää vain sääntöjen mukaisessa järjestyksessä, esimerkiksi punainen kortti mustan päälle tai yksi arvo alaspäin. Tämä tekee pelistä huolellista harkintaa vaativan, sillä aina ei kannata tehdä ensimmäistä mahdollista siirtoa vaan pohtia, mikä avaa parhaat vaihtoehdot pidemmällä aikavälillä.
Pasianssin voittaminen vaatii usein sekä taitoa että tuuria. Ratkaisu saavutetaan, kun kaikki kortit on siirretty peruspakkoihin oikeassa järjestyksessä. Joissain peleissä tämä onnistuu lähes varmasti, kun taas tietyissä muunnelmissa se voi olla hyvinkin vaikeaa.
Tilastollisesti pasianssin ratkaisumahdollisuudet vaihtelevat: esimerkiksi Vapaakentän osalta väitetään, että lähes kaikki jaot (yli 99 %) ovat ratkaistavissa. Sen sijaan Klondikessa onnistumisprosentti on huomattavasti alhaisempi.
Hyvä strategia on usein tärkeämpi kuin hyvä jako. Pelaajien kannattaa esimerkiksi:
Vapauttaa piilokortteja mahdollisimman aikaisin.
Pyrkiä pitämään eri maiden värit tasapainossa siirroissa.
Käyttää varapakkaa harkiten, sillä sen liian nopea hyödyntäminen voi sulkea tulevia vaihtoehtoja.
Arvioida, mikä siirto auttaa pitkällä tähtäimellä, eikä vain hetkellisesti.
Toisaalta myös kärsivällisyys on osa peliä. Joskus siirtojen mahdollisuudet piilevät muutaman kortin päässä, eikä ratkaisuja kannata kiirehtiä.
Pisteytys ei ole välttämätön osa pelin kaikkia versioita, mutta se lisää kilpailullisuutta, erityisesti tietokonepeleissä. Pisteet voidaan antaa esimerkiksi peruspinoon viedyistä korteista tai nopeudesta, jolla peli ratkaistaan.
Pelin lopputulos on kuitenkin aina yksi kahdesta vaihtoehdosta, eli peli on joko voitettu ja kaikki kortit on järjestetty, tai peli on jumiutunut eikä jatkosiirtoja voi tehdä. Pelin epäonnistuminen on tavallista, ja se tekee voittamisesta entistä palkitsevampaa.
Pasianssin juuret ulottuvat ainakin 1700-luvun Eurooppaan, ja pelin arvellaan syntyneen joko Saksassa tai Skandinaviassa. Ensimmäinen viittaus perinteikkääseen korttipeliin löytyy saksankielisestä tekstistä vuodelta 1783, mutta suurempaan suosioon se nousi 1800-luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin pelin kärsivällisyyteen viittaava nimitys yleistyi erityisesti Ranskassa.
Peliä on perinteisesti pelattu ajankuluksi korttipakalla, ja se toimii myös erinomaisena harjoituksena kärsivällisyyden ja tarkkaavaisuuden kehittämiseen. Lisäksi sitä on pelattu myös kilpamielessä, ennen kuin yksinpeliversiot nousivat suosioon. Kun tietokoneet yleistyivät 1990-luvulla, valtava määrä ihmisiä innostui pelistä etenkin Windows-käyttöjärjestelmän mukana tulleen Klondike-version ansiosta.
Pasianssista on olemassa useita versioita, joista osa on saavuttanut erityisen suuren pelaajakunnan. Näihin lukeutuvat mm. Klondike, Spider, Pyramidi ja Vapaakenttä, mutta on olemassa myös monta muuta versiota, kuten Canfield ja Kello.
Monet variantit ovat levinneet laajalle tietokoneiden ja älylaitteiden myötä, mikä on tehnyt pelistä entistä helpommin saavutettavan ja yhtä lailla aikaa kestävän ajanviettotavan.
Spiderpasianssin tietokoneversio julkaistiin vuonna 1998, ja siitä tuli nopeasti yksi suosituimmista varianteista. Pelaajalla on 104 korttia, jotka asetetaan kymmenelle riville. Tavoitteena on rakentaa samaa maata olevia korttisarjoja kuninkaasta ässään.
Spider on tunnettu haastavuudestaan, sillä vaikka se on yhdellä värillä melko helppo variantti, kahdella värillä taso nousee, ja neljällä värillä ratkaisu vaatii runsaasti taitoa ja myös tuuria.
Pyramidipasianssi eli Pyramidi muodostaa nimensä mukaisesti kolmionmuotoisen asetelman. Tavoitteena on poistaa korttipareja, joiden summa on 13. Esimerkiksi kuningas poistuu yksinään, kun taas jätkät ja kakkoset muodostavat poistoparin.
Pyramidin pelaaminen on usein nopeatempoista ja tarjoaa selkeästi erilaisen haasteen kuin monet muut variantit, jotka perustuvat järjestyksen rakentamiseen. Pyramidissa on myös elementtejä muistipeleistä, ja se vaatii kykyä ennakoida tulevia siirtoja, sillä kaikki kortit eivät aina ole heti käytettävissä poistamiseen. Nopeus ja tarkka silmä auttavat pelin etenemisessä.
Freecell eli vapaakenttä on tunnettu siitä, että lähes kaikki jaot ovat ratkaistavissa. Peli perustuu siihen, että pelaajalla on neljä vapaata kenttää korttien tilapäistä säilyttämistä varten. Tämä variantti on strategisesti melko vaativa, koska virhesiirrot voivat estää jatkon melko nopeasti.
Vapaakenttä on toisaalta myös aloittelijaystävällinen versio, sillä pelin säännöt ovat selkeät ja kaikki kortit ovat heti näkyvissä, mikä auttaa pelaajaa tekemään harkittuja siirtoja. Lisäksi tämä versio tarjoaa tilaisuuden oppia perusstrategioita, kuten vapaiden kenttien tehokasta käyttöä ja korttien järjestämistä hyödyllisiksi pinoiksi. Nämä perustaidot auttavat pelaajaa kehittymään korttipelin kaikissa eri versioissa.
Klondike on se versio pelistä, jonka monet pelaajat mieltävät ”perinteiseksi pasianssiksi”. Pelissä seitsemän korttipinoa muodostaa pöydän ja pelaajan tavoitteena on rakentaa neljä peruspinoa ässästä kuninkaaseen. Se tuli laajasti tunnetuksi Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmien mukana 1990-luvulla.
Klondike on osin tuuriin perustuva, sillä arvioiden mukaan vain 20–30 % jaoista on voitettavissa, mutta sen yksinkertaiset säännöt tekevät siitä ikisuosikin. Jännittäväksi pelin tekee juuri sattuma ja siirtojen suunnittelu, joten variantin pariin palaavat mielellään sekä aloittelijat että kokeneet pelaajat.