Paskahousu on suosittu korttipeli, joka tunnetaan sekä rennosta tunnelmasta että yllättävistä käänteistä. Peliä pelataan yleensä kolmen–viiden hengen porukalla, ja sen tavoitteena on päästä eroon kaikista omista korteista. Viimeiseksi kortteja kädessään pitelevä pelaaja saa kyseenalaisen kunnianimen paskahousu. Vaikka peli saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, se tarjoaa runsaasti tilaisuuksia nokkeluuteen, bluffaukseen ja jopa pienimuotoiseen psykologiseen peliin. Paskahousu on ollut osa kotimaista pelikulttuuria jo vuosikymmeniä, ja sen säännöt sekä pelitavat vaihtelevat alueittain ja peliporukoittain.
Pelin perusideana on päästä ensimmäisenä eroon omista korteistaan. Peli jatkuu aina siihen saakka, kunnes vain yhdellä pelaajalla on kortteja jäljellä.
Näin simppeliä paskahousun pelaaminen on:
Käytössä on 52 kortin pakka, jossa korttien arvojärjestys on 2 (korkein), A, K, Q, J, 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3 (alin).
Jokaiselle jaetaan aluksi viisi korttia.
Loput kortit muodostavat nostopakan.
Pelaajat pelaavat vuorollaan yhden tai useamman samanarvoisen kortin pöytään.
Uuden kortin on oltava vähintäänkin yhtä korkea kuin edellinen pöytään pelattu kortti.
Erikoiskortit (2, 10, A) tuovat peliin lisämausteensa.
Jos pelaaja ei voi tai halua pelata, hän nostaa koko pöytäkasan käteensä.
Jos kädessä on alle viisi korttia, täydennetään kättä nostopakasta.
Kun nostopakka loppuu, pelataan kädessä olevilla korteilla loppuun asti.
Ensimmäinen, joka pääsee korteistaan eroon, voittaa, ja viimeisenä kortteja pitelevä pelaaja nimitetään paskahousuksi.
Sääntöjä muokataan usein peliporukan tottumusten mukaan, ja niistä voidaan sopia ennen pelin alkua. Joidenkin sääntöjen mukaan esimerkiksi neljällä samalla kortilla pöytäkasa kaatuu ja kaataja saa aloittaa uuden pinon haluamallaan kortilla.
Peli etenee vuoroissa myötäpäivään. Jokainen tarkistaa omalla vuorollaan, voiko pelata kädessään olevan kortin (tai useamman samanarvoisen) pöytään. Pelin aloittaa se pelaaja, jolla on kolmonen kädessään. Jos kenelläkään ei ole kolmosia, aloitus menee sille, jonka kädessä on kaikista matalin kortti, esimerkiksi nelonen.
Eli siis käytännössä pelaaja A aloittaa pelaamalla kolmosen pöytään. Seuraava pelaaja puolestaan laittaa peliin vaikkapa kaksi kutosta, mutta hänen jälkeensä vuorossa oleva pelaaja ei pystykään pelaamaan yhtäkään käsikorteistaan, joten hän nostaa koko kasan käteensä menettäen samalla vuoronsa. Seuraavaksi vuorossa oleva pelaaja saa aloittaa uuden pinon tahtomallaan kortilla.
Pelin rytmi muuttuu siinä vaiheessa, kun nostopakka loppuu. Tällöin jokainen siirto on entistä ratkaisevampi, sillä kädessä olevat kortit ovat ainoat pelattavissa olevat vaihtoehdot. Peli päättyy, kun paskahousu on selvillä.
Paskahousussa tietyillä korteilla on erityissäännöt, jotka vaikuttavat pelin kulkuun. Kakkonen toimii jokerina ja sen voi pelata minkä tahansa kortin päälle. Kakkosen päälle voi kuitenkin pelata vain toisen kakkosen.
Kymppi ja ässä toimivat kaatokortteina. Pöytäpino kaatuu kympillä, jos sen päällimmäisenä oleva kortti on arvoltaan 3-9. Ässällä voidaan puolestaan kaataa silloin, kun pinon päällimmäisenä on jokin kuvakortti (J, Q, K). Se pelaaja, joka kaataa pinon, saa aloittaa uuden haluamallaan kortilla.
Nämä erikoiskortit tekevät pelistä arvaamattoman ja avaavat mahdollisuuksia taktisiin siirtoihin. Esimerkiksi kakkosen säästäminen loppupeliin voi pelastaa sinut kiperästä tilanteesta, jossa joutuisit nostamaan suuren kasan kortteja käteesi.
Paskahousussa menestyminen vaatii sekä tuuria että harkintaa. Korkeiden korttien säästäminen loppupeliin on usein tehokas strategia, sillä kun nostopakka on pelattu loppuun, korkeat kortit (erityisesti kakkoset ja ässät) auttavat välttämään kasan nostamista.
Useamman samanarvoisen kortin pelaaminen kerralla nopeuttaa oman käden tyhjenemistä, mutta tätä vaihtoehtoa kannattaa miettiä tarkkaan, varsinkin korkea-arvoisten korttien kohdalla. Vastustajien pelitavan tarkkailu auttaa arvioimaan heidän korttitilannettaan ja suunnittelemaan omia siirtoja sen mukaan. Tässä korttipelissä erikoiskorttien oikea-aikainen pelaaminen on ratkaisevaa, sillä esimerkiksi kakkosen pelaaminen voi pakottaa seuraavan pelaajan nostamaan kasan ihan pelin viime metreillä. Kaatokortin pelaaminen voi puolestaan varmistaa, että et itse joudu nostamaan valtaisaa pinoa käteesi.
Paskahousun historia on hieman hämärän peitossa, mutta sitä on pelattu ainakin 1900-luvun alkupuoliskolta asti. Pelin nimi viittaa leikkisästi häviäjän asemaan, ja se on saanut rinnalleen myös muita nimityksiä, kuten paska ja hönö. Pelin juuret liittyvät eurooppalaisiin ”shedding”-tyyppisiin korttipeleihin, joissa tavoitteena on päästä omista korteista eroon. Paskahousun sukulaispelejä löytyy esimerkiksi Ruotsista ja Venäjältä, mutta kotimainen versio on saanut omat erikoisuutensa, kuten erikoiskorttien säännöt ja värikkään kielenkäytön.
Tästä korttipelistä on vuosien varrella muotoutunut useita erilaisia variaatioita, joista kaikilla on hieman omat sääntönsä ja peliohjeensa. Muutamia suosittuja vaihtoehtoja ovat seuraavassa esitetyt hauskat muunnelmat.
Valepaska on yksi paskahousun suosituimmista muunnelmista, jossa bluffaaminen nousee keskiöön. Tässä versiossa pelaajat asettavat korttinsa pöytään kuvapuoli alaspäin ja sanovat ääneen, mitä ovat muka pelanneet. Muut pelaajat voivat epäillä ja paljastaa kortit halutessaan. Jos pelaaja jää kiinni huijauksesta, hän nostaa koko kasan itselleen, mutta jos syyttäjä on puolestaan väärässä, menee pino hänen hyppysiinsä. Tämä tuo peliin uudenlaista jännitystä ja vaatii sekä tarkkaa pokerinaamaa että kykyä lukea vastustajia.
Punamustassa variaatiossa värien merkitys korostuu. Tässä versiossa kortteja saa pelata vain, jos ne ovat samaa väriä kuin edellinen pöytään pelattu kortti, eli siis esimerkiksi punainen punaisen päälle tai musta mustan päälle. Tämä rajoittaa mahdollisia siirtoja ja tekee pelistä haastavamman erityisesti loppuvaiheessa, kun kädessä on vain muutama kortti. Värisääntö pakottaa pelaajat suunnittelemaan siirtonsa tarkemmin ja huomioimaan, milloin kannattaa yrittää päästä eroon tietyistä korteista.
Pöytäpaska yhdistää perinteisen paskahousun ja pöytäkorttien käytön. Jokaisella pelaajalla on kolme korttia pöydällä kuvapuoli alaspäin ja niiden päällä kolme kuvapuoli ylöspäin. Nämä pelataan vasta sitten, kun kädessä ei ole enää yhtään korttia. Pelaaja ei tiedä, mitä alemmat pöytäkortit ovat, joten viimeiset siirrot perustuvat täysin tuuriin. Tämä muunnelma tuo peliin lisää yllätyksellisyyttä ja voi aiheuttaa dramaattisia käänteitä, kun viimeinen pöytäkortti paljastuu ratkaisevaksi.
Jokereilla pelattava valepaska yhdistää bluffauksen ja jokerikorttien tuoman arvaamattomuuden. Peliin lisätään yksi tai kaksi jokeria, jotka voivat korvata minkä tahansa kortin. Jokerin voi pelata milloin tahansa, ja se voi muuttaa pelin suunnan nopeasti. Jokerit mahdollistavat odottamattomia siirtoja ja pakottavat muut pelaajat miettimään uudelleen, milloin kannattaa epäillä bluffia. Tämä muunnelma sopii pelaajille, jotka pitävät yllätyksistä ja nopeatempoisista käänteistä.
Paskahousu on kotimaisen korttipelikulttuurin klassikko, joka tarjoaa sekä hupia että haastetta kaikenikäisille pelaajille. Sen säännöt ovat helposti omaksuttavissa, mutta peli tarjoaa loputtomasti vaihtelua erikoiskorttien, strategioiden ja pelivariaatioiden ansiosta. Tämä korttipeli sopii niin illanistujaisiin kuin mökki-iltoihin, ja parhaimmillaan se yhdistää taidon, tuurin ja ripauksen huumoria. Jokainen pelikerta on erilainen, ja pelin muuntelu omalle porukalle sopivaksi tekee siitä aidosti yhteisöllisen elämyksen.
